Meninpä sitten shoppailemaan tunniksi Konttiin :D Parin kirjan ja vaatekappaleen lisäksi mukaan lähti Aivan Ihanan värinen puuvillainen verho, 1 kappaletta. En yhtään tiedä mitä sillä teen, väri vain oli ihana, ja materiaali luonnonläheinen.
Sitten ihan oikeasti olen vähän haeskellut sellaista kerrosvatia. Montaa ei ole tullut vastaan, mutta aina niissä on ollut jotain, vikaa. Liian raskas, kallis, valkoinen, tavallinen.No siitähän se idea sitten lähti :)
Löysin kuin löysinkin sopivat kynttilänjalat, tuollaiset marmoriset, euron tsipale,
ja pari nättiä lautasta, yhteensä 2 euroa, lautaset siis.
Sommittelua:
Eihän nämä valmiita ole, kun pitäis keksiä keino jolla nuo pysyy yhdessä siten, että ne lähtis kivasti erilleenkin ja olis helppo pestä. Tuo kolmas lautanen oli kaapissa entuudestaan.
Oikeastaan ajatuksena oli saada pienen keittiön pienelle pöydälle lisää tilaa. Kun aina on pöytä täynnä tavaraa, on leipäkoria, hedelmäkoria sun muuta tavaraa. Nyt tilaa voit käyttää kerroksittain, eikä vie suuresti pöytätilaa. Toivottavasti tästä tulee toimiva arjessa. Kunhan siis kehitän kiinnitys systeemin näille vielä.
Että tällaista tällä erää.

Ja kellohan on torstai-iltana 20.24, eikä 10.23. Että ärsyttää tuo kello. Mistähän sen sais asetettua oikein??
VastaaPoistaJa kuvankäsittely on vielä alkeellista.