perjantai 30. marraskuuta 2012

Kiire jo on kiire jo on

Huomenna on jo eka joulukuuta!! Vielä on vaikka mitä tekemättä. Pukinkonttiin siis!!! Näin käy, kun päättääkin tehdä melkein kaikki joululahjat itse, ja vielä neuloen tai virkaten. Ja sitten kun pitää purkaa ja aloittaa uudelleen, niin paniikki iskee. Varsinki kun löytää hyvän ohjeen, ja lanka on vahvasti eri paksuista kuin ohjeessa. Valitsin ensin langat ja sitten vasta ohjeen, eikä ne tietenkään natsannu yhteen.

Työn alla Novitan Kelo langasta pipo. Joulukalenteri pitäis olla huomenna valmis, heti aamusta. Novitan Polku, tuo sinisävyinen, ihana, odottaa inspistä. En tienny mikä lanka se on ku ostin, ja olikin tosi ohutta. Ja vaaleanpunainen seiskaveikka kans odottaa jotain ohjetta jollekin henkilölle. Koska sitä oppis organisoimaan nämä jouluhommat jo kesäkuusta alkaen?? Oijavoi!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Moderni mummola: Kotona töissä

Kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa tähän blogiin, ja kyllä pitää merkata kirjanmerkkeihin ja seurattuihin blogeihin. Jo ensimmäinen postaus koukutti. Mielettömän hieno idea tuo virkattu juttu seinällä (en ehtiny lukea mikä se on).

Minä niin ihailen näitä luovia ja aikaan saavia ihmisiä <3 Olisinpa itsekkin sellainen.

Olkaa hyvät:
Moderni mummola: Kotona töissä: On pitänyt jo pitkään esitellä makuuhuoneen nurkassa sijaitseva uudistunut työpisteeni. Tai lähinnä tuo vanha, virkattu pitsipeitto, jonka v...


Tarkempi tarkastelu osoitti, että minun pitää osata hakea ne omat jutut tuolta. Tykkään kaikista diy ja itse tehdyistä sisustuksista. En niinkää lehtijutuista enkä tapeteista. Mut jollekin voi olla vielä inspiroivampikin :)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Mitä haluan?? Aikaa, rahaa, unta...

Heipä hei
Väsyttää. Pitäis varmaan nukkua, sehän se ratkaisu olis. Kuopusta oli taas vaikea saada nukkumaan, vaikka se ei nukkunut edes päikkäreitä. Koko vkl ollaan oltu sisällä, kun on vettä satanut. No sekinhän on vain tekosyy. Mä en vain ole jaksanut pukea tai komentaa sitä pukemaan. Helpompaa on ollut neitin antaa katsoa Risto Räppääjää neljä kertaa peräkkäin, tai ainaki melkein neljä kertaa.

Tänään neiti aloitti minivesikirpuissa uintihommat. Seurasin meininikiä niin neiti ei saanut tehtyä juuri mitään ja paleli vain altaalla, varmaan väsyksissä, kun ei nukkunut niitä päikkäreitäkään. Ja sit kuitenkaan ei väsyttäny nukkumaan mennessä... "Äiti, minä en jaksa nukkua."

No se mun väsymys sitten taas... kun haluaisin tehdä niin paljon, mutta aika ei riitä kaikkeen. Ja hetkessäki pitäis elää ja olla läsnä.

En päässy vkl edes lenkille, mitä odotin. Esikoisen kanssa ei aikataulut natsannu!! Siinä vaiheessa kun hän oli sit kotona, niin mä en enää jaksanu lähteä, nyt, illalla, uimakoulun jälkeen. ARGHH!!

Neuleloota on täynnä keskeneräisiä töitä. Niitä vuorotellen teen. Ja aikaa pitäis löytyä myös uuden joulukalenterin tekoon.

Haaveita. Kuvat Pinterestistä, paitsi kalenteri Kalastajanvaimon blogista lainattu.

Miten sitä vois kaikkeen taipua?? Kun pitää käydä töissä, kaupassa, siivotakki, pyykätä (ravata pyykkituvalla), tehdä ruokaa ja leipoakki (joskus). Ja avun pyytäminen on vaikeaa :(

Ja loppuun vois laittaa jonku kuvan " I hate mondays!", mut en jaksa etsiä sopivaa. Sanat kertokoon puolestaan. Aamulla väsyttää varmasti. Natti natti vaan.